Kaakon Beaglen kauden avaus 9.9.2023 Lemillä

Kaakon Beaglen metsästyskausi avattiin syyskuun toisena lauantaina Lemillä yhdessä Kytölän Eräveikkojen kanssa. Aamuvarhain Kytölän Eräveikkojen majalle kokoontui jäseniä molemmista yhdistyksistä maukkaalle aamupalalle. Aki Hauhia toivotti osallistujat tervetulleiksi ja Petteri Saarnia kertoi käytännön järjestelyistä päivän suhteen. Aamunavauksen yhteydessä tarkistettiin myös osallistujien voimassa olevat metsästyskortit. Erillistä vieraskorttia ei kauden avaukseen vaadittu . Lämpötila oli aamulla noin 8 astetta ja keli sumuinen. Aamun muuttuessa päiväksi lämpötila kohosi 18 asteeseen.

Kytölän Eräveikkojen jäsenet toimivat jahtiin osallistumisen lisäksi myös maasto-oppaina, joka mahdollisti hyvien jänis- ja rusakkorikkaiden maastojen löytymisen. Koiria tapahtumaan osallistui 8. Ajoja kuultiin aamupäivän aikana useammassa maastossa ja jänishavaintojakin tehtiin.

Lounasajaksi sovittiin klo 11, johon kaikki koirakot ehtivät ajallaan paikalle. Tottalevaisia koiria oli paikalla. Lounaaksi oli tarjolla erinomaista jäniskeittoa, jonka äärellä kerrattiin vielä aamupäivän tapahtumia.

Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja vietettiin mukava päivä sosiaalisessa porukassa. Lämmin kiitos Kaakon Beaglen ja Kytölän Eräveikkojen tapahtumaan osallistuneille jäsenille.