Piirinmestaruuskoe Jaalassa 8.10.2025

Kymenläänin kennelpiirin beaglein piirinmestaruuskilpailu järjestettiin Jaalassa keskiviikkona 8.10.2025. Kokeeseen osallistui yhteensä kuusi jatkokelpoista koiraa:

Tipulin Pontso, om. Eveliina Ekman
MyOnly Choice Aladdin, om. Jaana Salo
Astalan Gunner, om. Aki ja Suvi Hauhia
Astalan Bablo, om. Aki ja Suvi Hauhia
Eka, om. Ossi Hilden
Papinniemen Watti, om. Vesa Rouhiainen.

Kokeen keskuspaikkana toimi Jaala Hotelli, jossa aamu alkoi ensin maittavalla aamiaisella ja jatkui siitä edelleen ylituomarin puhutteluun ja maasto-arvontaan. Kokeen järjestänyt Ossi Hilden toivotti paikallaolijat tervetulleeksi, jonka jälkeen kokeen ylituomari Hannu Nieminen nosti esiin tärkeitä seikkoja maastossa tapahtuvaan arvosteluun liittyen.

Koiranohjaajat, tuomarit ja oppaat kuulemassa ylituomarin puhuttelua.

Maasto-arvonnan ratkettua oli aika suunnata päivän päänäyttämöä, metsää, kohden. Irtilasku-aika koepäivänä oli kello 7:15-7:45. Koepäivän aamu valkeni kauniin aamu-auringon väreissä, ja maasto-olosuhteet olivat koepäivänä kohtalaiseksi yltyneen tuulen myötä melko kuivat.

Ei kulunut aikaakaan, kun jo ensimmäiset riemukkaat ajonkilahdukset päästiin maastossa kuulemaan.

Tipulin Pontsolla piti kiirettä jäniksen perässä.

Eka selvittämässä tiehukkaa.

Tuomareiden ja koiranohjaajien iloksi useammassa maastossa päästiin tekemään jänishavaintoja, sekä todistamaan jänisten perässä kirmaavien beaglejen riemua.
Luonto tarjosi kulkijoille myös havaintoja muista metsäneläimistä – ei kuitenkaan onneksi beaglen saattamana.

Karkkohirvi Korjankylän maastossa, kuva Ossi Hilden

Ylituomariryhmä kävi myös perinteikkäästi seuraamassa työskentelyä maastossa.

Kuvassa vasemmalta oikealle; Korjankylän palkintotuomari Raimo Kaukoranta, kokeen sihteeri Veli-Matti Pajunen, ylituomari Hannu Nieminen sekä Päivikki Helin.

Oli ilahduttavaa huomata, että piirinmestaruuskokeen tapahtuvat kiinnostivat myös kotikatsomoissa – kokeeseen luodussa Tracker-ryhmässä tapahtumaseuraajia oli päivän mittaan liki 90.

Mukavan metsäpäivän kääntyessä iltapäivään, ja ensimmäisten sadepisaroiden tipahdellessa maahan, suuntasivat koeryhmät takaisin keskuspaikalle. Ylituomarin kopissa käytyjen maastokorttien tarkastelun ja Jaala Hotellin maittavan lounaan jälkeen, olivat piirinmestaruuskokeen lopputulokset palkintojenjakoa vaille valmiit.

Ylituomari valmiina julkistamaan kokeen tulokset.
Kokeeseen palkinnoksi beaglelle mielekkään palkinnon – ruokasäkit – sponsoroi Valio.


Aamupäivällä ensimmäisten erien jälkeen kilpailu näytti koirakoiden välillä vielä tasaiselta. Päivän kääntyessä kohti iltapäivää, MyOnly Choice Aladdin, ”Allu”, oli ainoa, joka onnistui tuulisessa ja kuivassa kelissä löytämään ajettavan vielä toiseen erään, ja niin kiertopalkinto suuntasi kohti Kotkaa.

Allun omistaja Jaana Salo vastaanottamassa kokeen kiertopalkintoa sekä kennelpiirin kunniakirjaa.

Kokeessa toiseksi sijoittui Papinniemen Watti ”Pate”, omistaja Vesa Rouhiainen.

Jutun kirjoittamishetkellä on uusien Ajovoittajan valintasääntöjen mukaisesti jatkopaikat Idän lohkoon Joensuuhun Kymenläänin osalta selvillä; paikoista Ajovoittajaan lähtevät kilvoittelemaan kokeen voittaja MyOnly Choice Aladdin ”Allu” sekä Papinniemen Watti ”Pate”.

Kokeen lopputulokset:

Lämmin kiitos kaikille kokeessa mukana olleille; beagleille omistajineen, tuomareille, oppaille, Jaala Hotellille toimivista tiloista ja maittavista eväistä, kokeen sihteerille, ylituomarille sekä kaikille muille, jotka hyvässä beagle-hengessä olivat päivässämme mukana.

Piirinmestari vuosimallia 2025: MyOnly Choice Aladdin, ”Allu”, om. Jaana Salo.