Pj:n esittäytyminen ja yhteisiä suuntaviivoja

Morjesta!

Kaakon Beaglen ry:n vuosikokouksen tekemällä päätöksellä 6.2.2019 vastuu yhdistyksemme puheenjohtajuudesta annettiin minulle. Lämmin kiitos luottamuksestanne.

 Tässä yhteydessä esitän myös kiitokseni puheenjohtajan tehtävää vuodesta 2010 hoitaneelle Mikko Forsellille. Yhdistyksen talous on kunnossa ja jäsenet mukavasti beegeliin ”vinksallaan”, eli hyvähän tästä on jatkaa. 

Olen toiminut yhdistyksemme varapuheenjohtajan tehtävissä vuodesta  2014 ja Suomen Beaglejärjestön johtokunnan varajäsenenä viime vuodesta.

– Hyvä Mikko, ja kiitos, että bongasit minut vuonna 2011 beaglen kävelylenkiltä mukaan yhdistyksen toimintaan.

Innon koiraharrastukseen sain lapsuudenkodistani, jossa kasvoin -70 ja 80-luvuilla suomenajokoirien seurassa. Koirat olivat kaikki uroksia ja lähinnä metsästyskäytössä, toki jokunen ajokoekäyntikin niillä Kymenlaakson metsissä suoritettiin. Kennelharrastuksen aloittamiseen vaikutti isäni esimerkki, tuomaritehtäviin oikeuttavan kurssin kävin vuonna 2000.

Ensimmäisen oman koirani hain kesällä 2010 Ahontauksen kennelistä, Kuusamosta. 

Roduksi valikoitui tarkan pohdinnan jälkeen beagle ja sukupuoleksi tietysti uros. Koiravalintani tein ajokokeiden pohjalta ja päädyin Stenvikin Elmerin jälkeläiseen. Kouvolassa seuranani onkin ollut jo lähes yhdeksän vuoden ajan Ahontauksen Uno. Lukuisten koe- ja metsästyshetkien perusteella olen sekä rotuun, että koiravalintaani todella tyytyväinen.

– Beaglen sitkeys maastossa ja kyky ajettavan löytämiseen jaksavat hämmästyttää positiivisesti yhä uudelleen.

Koetulokset koirallani voisivat toki olla paremmat, mikäli haukku soljuisi vuolaammin ja ajonopeus olisi maltillisempaa. Tulostasoa tärkeämmäksi ovat tulleetkin metsässä vietetetyt päivät, jotka beaglen kanssa ovat aina velikultamaisia ja moninaisilla tapahtumilla höystettyjä.

Tällä hetkellä omistan myös nuoremman beaglen. Unon jälkeläinen, Ape syntyi maaliskuussa 2016. Voin tyytyväisenä todeta, että minulla on kaksi löytävää ja jänistä sitkeästi ajavaa koiraa.

Beaglen kannalta paras harrastus- ja viriketoiminta on tarjota sille rodunomaista jäniksen etsintää ja sen kiihkeää ajoa. Harjoituksissa ja ajokokeissa beagle pääsee koettelemaan vainuamiskykyä ja osaamistaan erilaisissa olosuhteissa. Edelletyksenä tällaiselle koiran harjoittamiselle ovat turvalliset maastot, sekä riistanhoidolla ja kestävällä metsästyksellä huomioitu jäniskanta. Näiden eteen tulee metsästysseuroissa nähdä vaivaa – ajokoiriemme vuoksi!

Metsästyskoirien parissa toimivat koetuomarit ovat hyvähenkistä ja positiivista porukkaa, joista jokainen tekee näiden edellytysten eteen parhaansa!

– Jokainen beagle on mielestäni ansainnut mahdollisuuden tulokselliseen ajohetkeen! 

Yhdistyksemme tärkein tehtävä onkin saattaa tämä ymmärrys kaikille kaakonkulman beaglen omistajille. Yhdistyksenä voimme tukea uusia jäseniä ja koirarotua harkitsevia harrastajia luomalla edellytyksiä tähän esim ”kummitoiminnalla”. Ajokoeharrastuksen aloittaminen ei beaglen lisäksi edellytä omistajalta edes metsästyskorttia,intoa ja uskallusta kuitenkin. Beaglestahan näitäkin ominaisuuksia toki löytyy!

Otathan yhteyttä allekirjoittaneeseen niin päästään beagleharrastuksessasi eteenpäin!

Beegeliterveisin Ossi Hilden

Kauden 2019 -2020 paras beagle -kilpailun säännöt

Kilpailun tarkoituksena on huomioida menestyneitä koiria sekä kannustaa
ja tukea koirien omistajia koetoiminnassa. Kilpailun jatkosta ja palkinnosta päätetään aina vuosikokouksessa.

Kilpailussa koiran omistaja ilmoittaa yhdistyksen puheenjohtajalle koiransa kuluneen koekauden kolmen parhaan kokeen tulokset maaliskuun 5. päivään mennessä. Tuloksista vain yksi voi olla kokokauden
kokeesta. Mikäli tuloksia ei ole kolmea, niin koiran omistaja ilmoittaa vain käymänsä kokeiden tulokset.

Hallitus laskee pisteet yhteen ja eniten pisteitä saanut uros tai narttu voittaa. Palkintojen jako suoritetaan pilkkikilpailujen tai kesäpäivien yhteydessä. Koekaudella 20.8.2019 – 28.2.2020 voittaja on se, joka saa eniten pisteitä kokeissa. Kilpailu on tarkoitettu vain yhdistyksemme jäsenille ja beagle-koirille.